perjantai 21. kesäkuuta 2013

SM-kisat Coren kanssa

Kisaviikonloppu alkoi perjantaina agility-radalla, olin ilmoittanut Coren sekä agility, että hyppyradalle lähinnä sen takia, että pääsee ottamaan tuntumaa ratapohjaan. Illan ensimmäinen rata käytiin aika kosteissa olosuhteissa, radalta tuli melkoinen megaloikka A-esteeltä, sekä hylky myöhemmin puomi-keppi viennissä, johon oli miinoitettu 2 putken päätä, eteen sekä taakse. No, Core valitsi sen ensimmäisen, en kyllä hirveästi yrittänytkään saada Corea puomin jälkeen haltuun vaan koemielessä testasin miten hyvin se lähtee mukaan ilman sanallista avustusta, no ei kovin hyvin :)

Olin radan jälkeen kuitenkin hyvin tyytyväinen meininkiin ja en sitten lähtenyt hypärille ollenkaan puuhastelemaan, A-estettähän siellä on hiukan hankala harjoitella :)

Launtaina olimme Coren kanssa heti aamusta tulessa, Active Dogs:n 1. koirakkona. Rata oli periaatteessa aika helpohko, mutta onnistuin jotenkin sössimään keppialoituksen huonon valssin jälkeen, en osaa oikein vieläkään sanoa miksi otin Coren haltuun ennen keppejä, ehkä horjahdin itse?? Radalta siis saldona yksi kielto. Onneksi seuran loput koirakot hoitivat suvereenisti 3 nollaa ja loppujen lopuksi sijoituksena oli 9 sija, ei hullummin!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa yksilökisat, ja alkuun tietenkin hyppyrata, joka kulki omasta mielestäni sillä tasolla missä tällä hetkellä olemme, aikavirhettä 0,31 ja nipin napin finaalikierrokselle. Radan loppuosassa itsellä meni hiukan kartta hukkaan, enkä osaa ihan tarkkaan sanoa oliko tuolla vaikutusta itse suoritukseen, Core oli tuolloin putkessa.
Kuvassa juurikin kyseisessä kohdassa:
 Kuva: Jukka Pätynen

Finaalirata oli varsin helppo, lukuunottamatta keppialoitusta, joka on aikaisemminkin tuottanut meille harmaita hiuksia, ja Corelle myös harmaan parran :) No, ei se tälläkään kertaa ihan nappiin mennyt, vaikka olin hyvin asemissa kepeillä, onnistuin työntämään Coren ensimmäisen kepin väärälle puolelle. Loppu rata mentiinkin sitten lähinnä viihdytysmielessä, josta puomilta 5 "lisäpisteitä" :)
Kuvassa finaaliradan A-esteen kontakti:
Kuva: Sirpa Saari

Kisojen yhteydessä oli myös B-pentueen tapaaminen, jossa myös tämän vuoden medien voittaja Hikka vieraili kouluttamassa pentujaan :)

Omalta osalta kisojen seuraaminen rajoittui lähinnä Medi-luokan seurantaan, josta päällimmäisenä jäi mieleen Hikan ylivoimaisuus luokassaan. Mediluokassa on yleistynyt juoksu-A hyvin paljon, varmaan sen treenaamisen helppouden takia. Kunnon juoksu-puomeja en muista nähdeeni kuin muutaman, mutta niitäkin oli jo selkeästi tulossa lisää.

Medi luokan taso ei ole viime aikoina hirveästi noussut, odotin tiukempaa kisaa jo kärjen osalta, mutta ei edes kaatosade estänyt Hikan ylivoimaista voittoa luokassaan. Odottelin Agi-rankingin perusteella kovempaa kisakuntoa esimerkiksi mudi Pantse:lta, ja seurasinkin heidän suorituksensa hyvin tarkkaan.

Lopuksi vielä linkki ottamiini kuviin kisoissa:
SM 2013 kuvat