torstai 29. elokuuta 2013

Hugen debyyttikisat

Tätä kisaa onkin odoteltu jo keväästä asti. Olen pihdannut kisojen aloitusta pelkästään keppitreenauksen takia. Kisojen mielenkiintoisin asia oli kuitenkin se, että kuinka puomin kontakti toimii kisassa. Hugen kahden startin lisäksi viikonloppuna oli myös 2 starttia Uikun kanssa, jotka siirtyivät oman unohduksen takia lauantailta sunnuntaille. 1-luokan kisailujen lisäksi olin myös ilmoittanut Sulon kummallekin päivälle 2-luokkaan.

Lauantaina oli "vain" 2 starttia Sulolle. Ensimmäiseltä radalta saldona 5 puomin kontaktilta. Tein kontaktin liian huolimattomasti. Seuraavalla radalla otin puomin heti kärkeen kunnolla, puomi oli heti radan 3s este. Tämän jälkeen kärvistelimme maaliin ja tuloksena vihdoinkin se ilmassa roikkunut 0 ihan kivalla ajalla, vaikkakin rata ei nyt ihan mikään sujuvuuden multihuipentuma ollutkaan.

Sunnuntaina olikin sitten tiedossa melkoista menoa; ensin Uikulla ja Hugella 1-luokassa. Kisat alkoivat Uikun kanssa miniluokasta. Rataantutustuminen oli aika haastavan oloinen itselle kun piti kahdelle koiralle yrittää miettiä ohjauskuvioita ja varsinkin kun toinen oli ensimmäistä kertaa radalla. Eka radalta Uikun kanssa 10 ratavirhettä, kepit ja puomin kielto, sekä hiukan aikavirhettä. Hugen kanssa sähläsin putkelta kiellon epämääräisellä ohjauksella sekä PUOMILTA 5, joka oli videotarkastelussa aikamoinen roikaisu. Lopuksi vielä ohitimme viimeisen esteen ja tulos HYL.

Päivän toiselta radalta Uikulle jälleen kerran 0-voitto ja kepitkin kulkivat oikein kivasti nyt. Hugen kanssa hypäriltä oikein kiva rata yhtä kohtaa lukuunottamatta, eli toistimme saman putkikiellon kuin ensimmäiseltäkin radalta. Mutta parasta oli se, että kummaltakin radalta selvittiin kepit helposti ilman mitään kikkailuja :)

Sulon sunnuntain radat kasahtivat pariin ohjausvirheeseen ja tuloksena 2xHYL, mutta tästä on hyvä jatkaa, koska Sulon kanssa ensimmäistä kertaa teimme 4:llä radalla puhtaasti kepit, mainiota!

Core lomailee agilitystä tällä hetkellä ja seuraavaksi kisapuolella onkin kisareissu Jarkon ja Flit:in kanssa Tornioon 1-2 luokkien kisoihin.

Treenattavia asioita:
Huge: Puomi
Uikku: Keinu

maanantai 19. elokuuta 2013

Piirinmestaruuskisat


Piirinmestaruus viikonloppu alkoi vaihteeksi kisailemalla Uikun kanssa mini-1 luokassa. Edellisistä kisoista oli jo aikaa jonkin verran. Uikun kanssa radalla joutuu keskittymään hiukan eri asiaoihin kuin näiden "hulttiopoikien" kanssa. Tärkeintä on pitää hyvä meininki päällä. Ensimmäisen radan ainoa virhe oli taas kepeiltä, nyt kuitenkin positiivisesti sillä tavalla, että Uikku suoritti kaksi keppiä yhtäaikaa. Korjauksen jälkeen rata sujui oikein mukavasti, ja hyvällä asenteella loppuun asti.

Toinen rata oli sitten hyppyrata ja tämä meidän akilleen kantapää, eli kepit, oli vasta radan loppupuolella. Mara oli tehnyt oikein vaudikkaan radan ja totaalisenä yllätyksenä tuloksena oli 0-voitto Uikun kanssa! Aika pommi kaikenkaikkiaan :)

Päivä jatkui sitten Sulon kanssa parilla radalla, ensimmäiseltä radalta keppialoituksen ensimmäisen kepin työnsin itse väärin, jonka jälkeen Sulo kävi omatoimisella putkirallilla :)
Toisella radalla kävin itsellä pikku  moka, eli aluksi myöhästyin rataantutustumisesta ja radalla vielä Sulo hävisi maagisella tavalla jonnekin, eli väärälle esteelle tässä tapauksess.

Illan viimeinen koitos oli vielä kerran Uikun kanssa huonossa kelissä menty joukkuerata, josta saldona HYL, yksi este ohi, mutta tälläkin kertaa saatiin kepit suoritettua kunnialla läpi, eli Uikun kanssa mainio kisapäivä kaikenkaikkiaan!

Uikun juoksukontaktit toimivat aika luotettavan oloisesti tällä hetkellä enkä usko, että niiden kanssa pitää tehdä mitään erityisiä treenejä jatkossa.

Sunnuntai päivänä kisailu jatkui Sulon kanssa agiradalla, ennen loppusuoraa takana oli puhdas rata, mutta sitten se taas tapahtui, eli UNOHDIN OHJATA ja Sulo ohitti yhden hypyn, josta kieltovirhe.

Toisella radalla kikkailin kepeillä liikaa, josta loppujen lopuksi sitten hylsy, tein kepit uudestaan ja juoksin sitten puhtaasti loppuradan maaliin, eli tästä on taas hyvä jatkaa OKK:lla kisailua.

Viikonlopun päästartti oli sitten sunnuntain lopuksi, eli yksilöpiirinmestaruus. Teimme Coren kanssa kaksi aika nappisuoritusta lukuunottamatta sitä kesän ensimmäistä riman pudotusta, tästä huolimatta piirinmestaruuksista 2. sijoitus! :) Piirinmestaruuskisan agiradalla tuli kyllä tehtyä aika selkeä kädellä ohjaus kepeillä, mutta sitä on aika vaikea havaita mustasta koirasta. Lisäksi A:n kontakti oli kuulemma näyttänyt aika ilmavalta.

Kisahommat jatkuvat ensi viikonloppuna OKK:lla, radalla silloin Sulo sekä Huge kisadebyytti! Kati Wala saa kunnian tuomita Hugen ensimmäisen juoksupuomin, toivottavasti selvitään sinne asti radalla.




sunnuntai 11. elokuuta 2013

Syksyn kisarupeama lähestyy

Treenihommat etenee kaikilla koirilla ihan kivasti, paitsi tietenkin Coren kanssa. Eihän me enään mitään treenata, kunhan kisaillaan hiukan, Torniossa tehtiin pari nollaa.

Ensi viikonloppuna onkin vuorossa piirinmestaruuskisat. Coren kanssa osallistumme pelkästään sunnuntaina yksilöradoille ja ollaan varakoirakkona medi-2 joukkueessa.
Lauantaina onkin ainakin omasta mielestäni paljon jännittävämpi päivä tiedossa kuin itse sunnuntain piirinmestaruuskisa. Kisailen Uikun kanssa 1-luokassa SEKÄ Active Dogs:n minien 2. joukkueessa! Sulon kanssa on myös tiedossa kumpanakin päivänä 2-luokassa kisailua. Sulon kanssahan jokainen startti on aina spektaakkelin omainen tapahtuma sinänsä :)

Jatkon suhteen on mielessä jos menisi Sulo:n kanssa OKK:n kisoihin. Lisäksi mielessä on jo hiukan kummitellut ajatus siitä, että Huge:n kanssa aloitettaisi kisahommat, mutta tämä voi vielä siirtyä hyvinkin syyskuun puolelle.

torstai 1. elokuuta 2013

Back to Training

Treenitauolta palattiin maanantaina Sulon ja Hugen kanssa. Aluksi treenailimme Hugen kanssa, parin viikon treenitauko ei ollut ainakaan haitannut mitään. Poika keskittyi aika hyvin treeneihin ja kepitkin kulkivat yllättävän kivan näköisesti. Pidän nyt toistaiseksi ohjureita Hugella, en halua, että Huge oppisi väärää tapaa suorittaa esteen. Huge suoritteli treenien lomassa hyvinkin itsenäisesti esteitä, mikä on erittäin hyvä asia jatkoa ajatellen, ja tähänhän sitä ollaan koko ajan pyritty. Hugen kanssa talven treeneihin kuuluu oleellisena osana ohjauskuvioiden treenaaminen, kuitenkin siten, että omatoiminen suorittaminen ei vaarannu missään vaiheessa, tämä tarkoittaa siis omalta kohdaltani sitä, että ohjauksia ei saisi kovin paljoa sössiä!

Sulolla treenitaukoa oli nelisen viikkoa ja sen kyllä huomasi! Poika pommitti täysilla joka suuntaan. A:n ensimmäisen suorituksen jälkeen mietin hiukan Sulon kontaktihommia. Tuossa vireystilassa on täysin mahdoton tehdä 2-2:ia A:lle. Pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että Sulo:lla otetaan jatkossa juoksu-A. Aikaisemmassa kesän koulutuksessa saamani treenivinkki liittyen 2-2:en suorittamiseen ei toiminut alkuunkaan. Sulon kontaktimenetelmä on ollut monesti mietinnässä, mutta käytännön tasolla treeneissä on aina menty 2-2:lla. Muilta osin treeni meni kyllä yli odotusten, Sulo kulkee todella loogisesti ohjausten mukaan. Suunnitelmissa onkin ilmoittautua Oulun kisoihin (KAS ja OKK). Kisahommien suhteen ainoa oleellinen treenattava kohde on edelleen keppien suorittaminen loppuun. Toinen sekundäärinen kohde on "hiukan katsoa puomin suoritusta uudesta näkövinkkelistä", mutta tästä myöhemmin.

Keskiviikkona treenit jatkuivat taas Huge:n kanssa, otin myös Uikun matkaan, hallin iso puoli oli vapaana koko illan. Hugen treenit jatkuivat taas samoissa merkeissä kuin maanantainakin, eli itsenäisiä keppejä. Lisäksi "jouduimme" demonstroimaan tämän hetken puomin juoksukontaktien tilannetta PUISELLA puomilla. Olen aikaisemmin treenannut puisia puomeja vain kerran kokeilumielessä. No, demosta selvittiin ihan kunnialla läpi, jopa takaakierto keissistä, eli tämäkin on taas kerran Mythbuster termeinen "Busted!"

Viihdytin itseäni treeneissä tutkailemalla ja analysoimalla eri koirakoiden puomisuorituksia. Tämähän on se pitkäaikainen sivuharrastus mitä on tullut tehtyä, ja miltä pohjalta tässä kontaktitreeneissä ponnistetaan.

Uikun kanssa kävimme paluumatkasta treeenailemassa perusasioita, eli keppejä, irtoomisia ja hiukan myös puomia. Puomitreeni on tällä hetkellä Uikun kanssa aika sivuosassa. Lähinnä oleellisia kohteita ovat keppien tekeminen hyvällä sykkeellä loppuun asti, sekä keinun ja pussin suorittaminen. Uikun kanssa, kuten myös Hugen kanssa tavoitteena on itsenäinen radan suoritus. Sulohan on ollut yhdenlainen prototyyppi tässä mielessä :=)

Mietinkin lämmittely ja jäähdytyskävelyllä mikä olisi tämä "Core Agilityn" treenimetodologia, a.k.a Training methodology in english. Se voisi olla jotain tälläistä: (tietenkin englanniksi)

"Leech training methods from different trainers.  Filter shit out of it, take best parts and finally rip them to the Core!"